Monesti, kun ottelussa nähdään vain kaksi maalia varsinaisella peliajalla niin voisi ajatella, että kyseessä olisi tylsähkö matsi, mutta Happee ja Classic todistivat tämän vääräksi lauantai-illan ottelussa Bläk Boksissa. Ottelu oli todellinen jännitysnäytelmä ja molemmista joukkueista huomasi, että tänään laitetaan kaikki likoon.
Classic - Happee 15.10.2022. Ideapark Bläk Boks, Lempäälä
Ensimmäinen ja toinen erä olivat molemmat maalittomia, mikä on hyvin harvinaista. Paikkoja oli molemmilla, mutta Lassi Toriseva ja Markus Laakso olivat kumpikin todella terävällä pelipäällä. Etenkin Laakso esitti useamman paraatitorjunnan, nappaamalla mm. Sami Johanssonin one-timer laukauksen toisen erän puolivälissä. Molemmat joukkueet pääsivät vääntämään ylivoimaakin, mutta uhrautuvainen peittopelaaminen ja kova taistelu irtopalloista pitivät maalit puhtaina.
Kolmanteen erään Classic sai hieman vahvemman alun ja pääsi paineistamaan Happeeta. Juuso Heikkiselle vihellettiin 2 minuutin rangaistus kiinnipitämisestä ajassa 44.06 ja tämän jäähyn aikana nähtiin ottelun avausmaali, ajassa 44.56. Nico Salo ajoi röyhkeästi maalin takaa veskarin alueen kulmalle ja sulloi pallon takatolpan juureen. Bläk Boksin kotiyleisö sai juhlia, mutta pian Teuvo Kinnusen vahvan haaston seuraksena Classicin Oskari Heikkilä rikkoi mailalla. Happeen ylivoima rakenteli maltilla hyvää maalipaikkaa, ja lopulta kukapa muukaan kuin Kaapo Siekkinen ampui tulisen kantin takayläkulmaan ja tasoitti ottelun ajassa 48.06. Latautunut Hirvipenkki repesi riemusta ja tästä saatiin todellinen lisäboosti pelimiesten kympille. Hyvistä paikoista huolimatta varsinaisella peliajalla ei lisäosumia nähty ja näin siirryttiin erittäin tutuksi tällä kaudella tulleeseen jatkoaikaan.
Jatkoajalla Markus Laakso esitti useamman game-saverin ja kaikesta huomaa, että Makke operoi tällä hetkellä kivenkovalla itseluottamuksella maalissa. Jatkoajan paras paikka tuli Hirvien vastahyökkäyksestä, Teuvo Kinnusen tarjoillessa Markus Siproselle tyhjän maalin, mutta Sami Johansson otti todella ison jalkapeiton aivan maalivahdin alueen reunalta. Ratkaisu haettiin rankkareilta.
Rankkareilla Eetu Sikkinen ja Toni Salminen onnistuivat Classicilta ja Hirvien yritykset pysähtyivät kaikki Lassi Torisevaan, joten Classic nappasi lopulta voiton lukemin 2-1.
Nuori Hirviryhmä taisteli toden teolla ja ottelun loppua kohden hallinta kääntyi jopa Happeelle. Kauhean moni joukkue ei ole pistettäkään napannut Bläk Boksista, joten pettymyksestä huolimatta ottelusta tarttui paljon positiivista matkaan.
”Ylpeä olen joukkueen esityksestä, hyvä taistelupiste. Lähellä oli, että oltais saatu enemmänkin tänä iltana. Mutta otetaan oppia, kasvetaan ja tullaan paremmiksi. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.” kommentoi Happeen päävalmentaja Tero Kotilainen juuri päättynyttä ottelua.
Työt jatkuu ja ensi perjantaina on jälleen luvassa kova kamppailu, kun Hirvilauma suuntaa Espooseen Esport Oilersin vieraaksi. Viikonloppuna pelataan back-to-back ottelut, kun heti lauantaina isännöidään Hirviteatterissa OLSia. Kyseessä on viimeinen ottelu, ennen noin kuukauden mittaista MM-kisataukoa. Laitetaan Hirviteatteri kuumaksi vielä kerran ennen taukoa, ennakkoliput osoitteesta tiketti.fi !
09.05.2023 11.58 | Sopimusuutisia - Roni Laasonen jatkaa Hirvipaidassa! |
21.04.2023 18.00 | Kiitos Juuso Heikkinen! |
12.04.2023 11.53 | Otteluennakko - Perjantaina taistellaan pronssista! |
07.04.2023 20.46 | Välieräsarja pakettiin Hirviteatterissa - Kolme pointtia 4. välierästä |
04.04.2023 21.35 | Sinnikäs taistelu mutta ei vieläkään - Kolme pointtia 3. välierästä |
02.04.2023 21.48 | Täysi ohipeli Hirviteatterissa - Kolme pointtia 2. välierästä |